Piha-Online web-sovelluksen toteutus
Hurja on ohjelmistotalo, jossa suhtaudutaan tekemiseen ammattitaitoisella otteella ja sopivan rennolla meiningillä. Tiimissämme on jo miltei kolmekymmentä alaan intohimoisesti suhtautuvaa ammattilaista. Toteutamme asiakkaidemme kilpailukykyä tehostavia ohjelmistokehityksen palveluita, muuttuvan maailman tarpeisiin.
Arttu Nousiainen, Hurja
Ideasta toteutukseen
Piha-Onlinen yrittäjällä Roope Kauravaaralla oli idea ja valmis visio siitä, millaisia näkymiä palveluun tarvittaisiin. Päämääränä oli rakentaa kokonaisvaltainen viher- ja puutarha-alan alusta, jonka kautta pihatyöpalveluita etsivät asiakkaat voivat löytää ja kilpailuttaa yhdestä paikasta kaikki alueensa pihatöiden palveluntarjoajat omien toiveiden ja vaatimusten mukaan. Haluttiin myös, että sivulla voi lukea ajankohtaisia blogitekstejä ja saada vinkkejä pihaan ja puutarhaan liittyen.
Piha-Onlinelle täytyi enää vain löytää osaava ja luotettava sovelluskehitysyritys, joka pystyisi luomaan hyvin jatkokehitettävän, mutta myös käyttäjille helppokäyttöisen, selkeän ja turvallisen web- sovelluksen. Pitkän ohjelmistoyritysten kilpailutuksen jälkeen Hurja Solutions Oy antoi itsestään ammattitaitoisimman sekä luotettavimman kuvan. Vaikuttavinta oli se, että Hurjalla suhtauduttiin projektiin alusta lähtien tosissaan ja haluttiin selkeästi olla avuksi vahvalla osaamisella. Tästä syystä Piha-Onlinen toteuttajaksi valikoitui lopulta Hurjan tiimi.
Meillä Hurjalla on pitkät juuret verkkosivujen ja -palveluiden kehittämisessä. Piha-Onlinen palvelun idea vaikutti mielenkiintoiselta ja vaikka meillä ei ollut kokemusta vastaavanlaisen kokonaisuuden toteuttamisesta, oli moni piirre projektissa tuttua aiemmista töistä. Kehittäjiltä alkoi jo projektin suunnitteluvaiheessa tulemaan hyviä ideoita ja toteutustapoja sitä varten.
Arttu Nousiainen, Hurja
Innovatiivinen ja kokenut työtiimi onnistuneen lopputuloksen lähtökohtana
Piha-Online toimeksiannon jälkeen projekti sai työlleen omistautuneen työtiimin taakseen. Ydin työtiimi koostui Hurjan kokeneimmasta WordPress-kehittäjästä Mikko Parviaisesta sekä WP-kehittäjä Tomi Väisäsestä. Lisäksi Next.js:n tiimoilta Niko Luostarinen toi omaa kokemusta ja tukea kehitysyhteistyöhön. Piha-Onlinen graafisesta suunnittelusta on vastannut Hurjan graafikko Hanna Matilainen, ja SEO-strategiat on suunnitellut markkinointipäällikkö Kiira Valta.

Koko kehitysyhteistyön ajan viestintä Hurjan työtiimin kanssa on ollut jouhevaa. Hurjan työtiimi pystyi tuomaan osaamisellaan uusia näkökulmia ja omia ideoita Piha-Onlinen kehitykseen kuitenkin alkuperäiset yrittäjän omat ajatukset huomioiden.
Lopputuloksena syntyi Piha-Online web-sovellus
Alusta alkaen oli selvää, että Piha-Onlinesta halutaan tehdä web-sovellus, koska ajateltiin web-sovelluksen käyttäjäystävällisyyttä ladattavan applikaation sijaan. Ei haluttu, että käyttäjän tarvitsee ladata Piha-Online- sovellusta laitteelleen erikseen. Web-sovelluksen etuina on sen samanlaisuus riippumatta, millä laitteella sovellusta käytetään.
Piha-Online toteutettiin nykyaikaisena headless-teknologiaa hyödyntävänä web-sovellusratkaisuna, joka tarjoaa käyttäjille helppokäyttöisen vaihtoehdon perinteisille mobiilisovelluksille. Tämä arkkitehtuuri eroaa perinteisestä monoliittisesta lähestymistavasta, jossa frontend (käyttöliittymä) ja backend (taustapalvelin) ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa, sillä headless-arkkitehtuurissa nämä kaksi osaa erotetaan toisistaan. Piha-Onlinen käyttö onkin erittäin helppoa ja vaivatonta käyttäjille. Palvelu avautuu suoraan selaimessa, eikä erillistä sovellusta tarvitse ladata laitteelle. Tämä tuo käyttöön lisämukavuutta ja joustavuutta. Lisäksi selainkäytön ansiosta palvelu skaalautuu erinomaisesti erilaisille päätelaitteille, tarjoten saumattoman käyttökokemuksen niin tietokoneilla kuin mobiililaitteillakin. Lue lisää Piha-Onlinen teknisestä toteutuksesta Hurjan sivuilta
Hurja Solutions Oy
Yhteenveto yhteistyöstä ja tulevaisuuden näkymistä
Kaiken kaikkiaan yhteistyö Hurjan kanssa on ollut moitteetonta. Hurja onnistui tekemään Piha-Onlinesta valmiin paketin, jossa on huomioitu niin asiakkaiden kuin palveluntarjoajienkin tarpeet. Lisäksi kokonaisuus vastaa toivottua lopputulosta. Lopputuloksesta huokuu Hurjan ammattitaitoisuus web-sovellus kehityksessä sekä toimivan yhteistyön tulokset.
Projektin teknologioiden kautta tuli paljon uusia asioita, joita oli hyvä päästä kokeilemaan.
Roopelle erityiskiitos itse kehitystyön tiimoilta, harvassa on näinkin aktiiviset asiakkaat!
Kattavaa testaamista pitkin palvelun kehittymistä, sekä aktiivista viestittelyä ja keskustelua meidän suuntaan!Arttu Nousiainen, Hurja
Sovelluksen kehittäminen ei kuitenkaan tule loppumaan tähän, vaan tarkoitus on kehittää Piha-Onlinea eteenpäin sitä mukaan, kun saadaan sovellukselle käyttäjiä ja palautetta niin palveluntarjoajilta kuin pihatöiden palveluntarjoajia etsiviltä asiakkailta. Hurja tulee huolehtimaan jatkokehityksestä myös tulevaisuudessa.
Tutustu lisää Piha-Online web-sovellukseen tästä.