Kevään pihatyöt - 5 tärkeintä työtä!
Kevät on puutarhan heräämisen aikaa, ja se tarkoittaa myös monenlaisia pihatöitä. Oikeilla toimenpiteillä voit varmistaa, että pihasi kukoistaa läpi kasvukauden. Lue alta kevään pihatöiden muistilista ja varmista, että puutarhasi on valmis kesään. Kevään pihatöiden muistilista 1-5:
1. Kevään ensimmäisiin pihatöihin kuuluu puutarhan siivous ja haravointi
Talven jäljiltä piha kaipaa keväällä perusteellista siivousta. Kevään ensimmäisiksi pihatöiksi poista pihamaalta lehtiroskat, oksat ja muu talven aikana kertynyt jäte. Haravointi parantaa maan ilmavuutta ja estää homeen sekä sienitautien leviämisen. Samalla voit tarkistaa, mitkä kasvit ovat selvinneet talvesta.
2. Kukkapenkkien ja istutusalueiden kunnostus keväällä
Kevät on ihanteellista aikaa kukkapenkkien kunnostamiseen. Poista kuolleet kasvinosat, kitke rikkaruohot ja lisää uutta multaa sekä ravinteita maaperään. Kevään pihatöitä tehdessä voi myös suunnitella uusia istutuksia ja varmistaa, että kasvit saavat parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet.
3. Nurmikon hoito osana kevään pihatöitä
Talvi voi vaurioittaa nurmikkoa, joten kevään pihatöihin kuuluu nurmikon elvyttäminen. Ilmaa nurmikko esimerkiksi haravalla tai ilmastusraudalla, jotta juuret saavat happea. Lisää tarvittaessa uutta multaa tai levitä vaurioituneille kohdille uusia nurmikon siemeniä. Levitä myös kevätlannoitetta, jotta nurmikko saa tarpeelliset ravinteet kasvuun lähtemiseksi.
4. Kevään pihatöihin kuuluu myös kasvien leikkaus ja hoitotoimenpiteet
Monet puut, pensaat ja perennat tarvitsevat kevätleikkuuta, jotta ne kasvavat elinvoimaisina. Poista vähintään kuivuneet ja vaurioituneet oksat, jotta kasvit voivat keskittyä uuteen kasvuun. Muista tarkistaa kasvilajikohtaiset leikkausajat, jotta et vahingoita keväällä kukkivia kasveja. Kevät on hyvää aikaa myös pensaiden ja pensasaitojen leikkauksille, sillä keväällä monet pensaat kestävät myös rajumpia leikkauksia. Esimerkiksi pensasangervot ja orapihlaja-aidat voi leikata keväällä jopa kokonaan alas. Pensasaidan muotoon leikkaus keväällä tekee aidasta taas kauniimman, tiheämmän ja hyvinvoivan koko vuodeksi.

5. Pihakalusteiden ja työkalujen huolto on hyvä tehdä kevään pihatöiden yhteydessä
Keväällä ennen kesän alkua on hyvä tarkistaa pihan kalusteiden, kuten terassikalusteiden ja pihatyökalujen kunto. Puhdista ja tarvittaessa korjaa tai maalaa puutarhakalusteet. Huolla myös työkalut, teroita sakset ja varmista, että ruohonleikkuri on toimintakunnossa. Tarvittaessa vie ruohonleikkuri paikalliseen pienkonehuoltoon, mutta ole tässäkin ajoissa, sillä yleensä kaikki haluavat huoltaa ruohonleikkurinsa keväällä juuri ennen nurmikon leikkaus kauden alkua. Mikäli aikomuksenasi on ulkoistaa joitakin kesän pihatöitä, ole jo keväällä hyvissä ajoin yhteydessä palveluntarjoajiin!
Hyödynnä ammattilaisia kevään pihatöissä
Kevään pihatyöt voivat olla aikaa vieviä ja raskaita sekä ne saattavat vaatia ammattityökalustoa, jota ei kaikilta löydy omasta takaa kotoa. Jos haluat nauttia keväästä ilman stressiä, hyödynnä Piha-Online.fi sivustoa ja löydä paikalliset ammattilaiset kaikkiin pihatöihin. Anna asiantuntijoiden huolehtia suurimmista ja vaativimmista tehtävistä, jotta voit keskittyä nauttimaan kauniista kevätpäivistä ja kukoistavasta pihastasi. Löydä alueesi lähin kevään pihatöiden tekijä täältä.